Tanzania vko 2

Viime viikko alkoi virastovierailuilla, taas J. Menimme maahanmuuttovirastoon ystäviemme Thean, Salomen ja Limun kanssa melkein kymmenien papereiden sekä viisien passivalokuvien kanssa. (Valpu kävi paikallisessa ”passport size”- kuvissa, jotka onnistuivat erinomaisesti ? . J Jopa meidän kuski kaka Adolf kehotti Valpua hieman oikaisemaan lettiä ennen valokuvausta. Valpu näyttää kuvassa puoli vuotta malariaa sairastaneelta muzungulta.)

Maahanmuuttovirastossa oli kaksi tiukkaa miestä, jotka heti kättelyyn pyysivät maksamaan 200 dollaria CTA:sta (turistiviisumin ja työviisumin välimuoto). Janita alkoi tapansa mukaan hieman kysellä asiasta, maksusta ja valokuvista, minkä kyllä heti kättelyyn tiesi olevan virhe. Mies virastossa luki Thean kirjoittaman esittelykirjeen meidän tavoitteista sekä toiminnasta. Kirjeessä lukee, että tulemme tutustumaan Ligulan sairaalan toimintaan sekä yhdessä paikallisten kätilöiden kanssa antamaan terveysneuvontaa sekä liikuntaohjausta. Mies totesi, että tutustuminen ja opettaminen tarkoittavat samaa asiaa kuin työnteko eli maksua kehiin. (Silti emme mitään maksaneet ?!) Tunnelma virastossa oli jäätävä. Janita luuli, että hänet lyödään lukkojen taakse putkaan tai vähintään karkotetaan kaupungista. Huh. Pelottavaa oli! J

Summa summarum. Päätimme,  eräänä yönä kuumuudessa valvoskellessamme, että emme maksa CTA:ta emmekä täten työskentelisi sairaalassa vaan voisimme SDA-porukan (vapaaehtoisjärjestö Sports Development Aid) kanssa opettaa kouluilla terveyskasvatusta sekä ohjata liikuntajuttuja.

Kerroimme tämän paikalliselle pomollemme ja saimme tiukan puhuttelun Tansanian laista liittyen vapaaehtoistoimintaan. Loppukaneettina oli, että joko maksamme CTA:n ja jatkamme yritystä saada työskennellä sairaalassa tai poistumme Mtwaran kaupungista.

Siinä sitten itku kurkussa asioista päättämään. Nöyrryimme (Janita nöyrtyi) ja päätimme CTA:n maksamisesta. Valpu pysyi yllättävän viileänä ja oli aivan varmasti yhtä tiukka ja v-mäinen kuin pomo, mutta ei näitä asioita pitäisi tällä tavalla hoitaa ja tuollaisella huudolla!

”There´s no need to raise your voice Sir!”

Keskiviikkoaamuna Satu saapui pitkän lentomatkan jälkeen seuraamme Mtwaraan. Samana päivänä meidän piti osallistua ensimmäistä kertaa SDA:n Äidit ja tyttäret- projektiin. Thea ja Salome tapaavat kerran viikossa Mitengossa ryhmän äitejä. Heille kerrotaan ja opetetaan säästämisestä sekä oman yrityksen/ bisneksen perustamisesta sekä liikutaan yhdessä. Odotimme jumppavaatteet päällä melkein tunnin kyytiä Mitengoon kotimme terassilla (kaatosateessa kylläkin), kunnes tuli soitto, että emme menisikään sinne, sillä vettä sataa eikä ryhmä silloin kokoonnu. Ei siinä muu auttanut kuin jäädä kotiin.

Mutta ei siinä mitään. Illalla meillä olikin ohjelmaa! Vastapäisellä kadulla on guest house, jossa asuu kolme intialaismiestä, jotka ovat Mtwaran satamassa töissä. Valpu ja Janita tapasivat sattumalta miehet  ti-iltana naapurin kioskilla. Kielitaito/-muuri kävi selväksi jo kioskilla, joten aina ei oltu ihan varmoja mistä on kyse tai puhe, mutta puhe tuli ruoasta ja miehet sanoivat, että aikovat tehdä chapatia ja lihaa tai kalaa. Vähällä proteiinilla olleena vesi herahti kielelle ja sovimme treffeistä. ”Okey, you, me, tomorrow, No Problem!?” Kerroimme, että seuraavana iltana meitä olisi kolme tyttöä tulossa ja siitähän vasta riemu ratkesi!

Niinpä me kolme tyttöä lähdimme tielle tuntemattomaan. Illalla pimeän saapuessa, meitä oltiin vastassa kioskilla. Ensin esiteltiin paikat ja pomo. Kilimanjaro-oluet haettiin läheltä ja viskiäkin tarjottiin. Olut riitti. Ruoka oli tulista ja muutaman kanan jälkeen ei enää laskenut, mutta ihanaa oli. Ja hauskaa, huh huh!! Kukaan ei ymmärtänyt mitään ja kaikki vain hokivat: no problem! V.n silmälaseja ihmeteltiin ja kun kävi ilmi ettei pomo näe lähelle ja V ei näe kauas, same, same, oli match-made-in-heaven löytynyt. Sadusta otettiin tuhat kuvaa huivi päässä, milloin kenenkin kainalossa ja Janitaan tarrauduttiin edestä ja takaa sängyllä istuessa. HUH, mikä ilta! J

Viikon aikana emme tehneet juurikaan mitään töiden suhteen. Olemme olleet SDA:n toimistolla ja uima-altaalla. Nauttineet auringosta. Kotona olemme olleet vain kotiapulaisemme Stamilin kanssa, sillä baba on Dar es Salaamissa ja mama on töissä naapurikaupungissa Msibmatissa. Olemme opettaneet tytölle englantia, jota hän on oppinut varsin hyvin.

Viime viikko toistaa itseään ruoan suhteen. Kolme pullaa aamupalaksi, yksi per naama (taikina, rasva, uppopaista, go!). Lounaaksi ja illalliseksi perunaa tai riisiä. Ei lisukkeita, välillä papuja. Tällä mennään. Jupistu on joka kerta pöytään istuessamme, mutta tyydytty on saamaamme. Lusikka kouraan ja riisiä naamaan. Asante sana! Kiitos erittäin paljon! Tamu! Herkullista!

Perjantaina lähdimme viikonlopun viettoon n. 80km päässä olevaan kaupunkiin Lindiin. Kaupunki on pienempi kuin Mtwara ja ajattelimme, että tiedämme jo mitä kohtaamme, mutta kaupunki valloitti sydämemme. Selkeä, rauhallinen, siisti ja ystävällinen tuppukylä vei mennessään.

Hotellina oli tietysti kaupungin kallein pulju, mutta pieni luksus kelpasi hyvin tässä vaiheessa. Kuskille sanottiin aivan eri paikka, mutta hän ajoi meidät rantaan kauniin valkean talon pihalle. Tiukkaa budjettia kuitenkin noudatettiin ja päädyttiin nukkumaan yhdessä 2hlö huoneessa, johon kuului kahdelle ”buffetaamiainen”. Moskiittoverkon alla lämpimässä tunnelmassa nukkui hyvin kolme tyttöä poikittain. Melkein parhaat unet tähän mennessä.

Seurana Lindissä oli suomalainen vapaaehtoistyöntekijä Toni, Liike Ry:n kautta hänkin. Kaveri näytti meille kaupunkia ja vei syömään italialaiseen ravintolaan, maistui todella hyvin.

Lauantaina uitiin hiljaisella rannalla ja jumpattiin Sadun ohjaamana. Pyllyt ja reidet höllyen ravattiin bikineissä rantaa edestakaisin erilaisia liikkeistä tehden. Ai että kun tuntui! Tästä tehdään perinne! Jes! Kiitos Satu, asante sana rafiki!

Vesi oli puhdasta ja viilentävää, hiekka polttavan kuumaa. Eväänä meillä oli passionhedelmiä ja ananasta. Tämä hyvä! Safi sana ja littipeukku ylös!! J

Illalla istuttiin hetki rantabaarissa ja nautittiin tähtitaivaasta ja mereltä tulevasta tuulesta.

Sunnuntaina palasimme takaisin Matovaaraan ATE- expressillä, joka oli todellinen express bussi. Bussilla oli yksi vaihe, joka oli täysiä. Vaihtoehtoina oli pysähdys ja liikkeelle. Bumpy road. ”My humps, my humps, my humps, my hups, check it out…”

Kotona Satu pääsi ensimmäistä kertaa treffaamaan perheen mamaa. Fazerin siniset luovutettiin mamalle pitkän keskustelun jälkeen, siinä toivossa, että pääsisimme osingoille, mutta näin ei tapahtunut. Paketti odottaa avaamattomana edelleen kaapin päällä. Kiukuspäissämme vedimme pikkusalmiakkiaskin yhdellä kerralla. Helpotti kyllä oloa…

Satu nukkuu päärakennuksessa. Nukkumaan pääsy on aina yhtä haasteellista, sillä S on jäänyt lukkojen taakse kerran jos toisenkin. Joko kaikki ovat nukkumassa tai ovi vain on teljetty viidellä lukolla. Hetken huhuiltua, taloa kierrettyä ja taskulampulla ikkunoista valomerkkiä antaen, kotiapulainen antaa periksi ja tulee avaamaan oven. Karibu! Tervetuloa! Ihan kuin kotiin olisi menossa. ?

Maanantaina alkoi taas arki. Aamun aloitimme kokouksella toimistolla, pikavisiitillä sairaalassa. Ehkä huomenna pääsemme todella sairaalaan tekemään jotakin!

Iltapäivällä poljimme pyörillä projektitalolle ja Satu pyörästä paikattiin kumi jo kolmatta kertaa viikon aikana. Onhan sillä jo kolmena päivänä poljettu! Viisi paikkaa eturenkaaseen saatiin laitettua ja hinnaksi tuli huimat 1€ ! Pitäisikö tinkiä? Oltiin reiluja ja annettiin tippiä. Yhteissummaksi tuli nyt 1,25€. Auts! Saattaa olla, että matkabudjetti kärsii, tingitään jossain takasin päin! J

Noniin. Iltapäivällä Satu opetti meille ja SDA:n liikunnanohjaajille jumppaliikkeitä, joita voimme hyödyntää ryhmäliikuntatuokioissa. Kävimme myös seuraamassa paikallisen yläasteen tyttöjen netball- turnausta.

Viime viikon lopulla Mtwaraan saapui Laajasalon opiston opiskelijaporukka ja Liiken Tomi, joka on ollut super-isona apuna ja henkisenä tukena meille. Tästä on hyvä jatkaa.

Tansania viikko 1

Täällä ollaan! Takana vajaa viikko ja  ollaan koettu ja nähty vaikka mitä.

Matka meni oikein hyvin sen pitkästä kestosta huolimatta. Nukuttu ei kyllä yhtään ensimmäisenä yönä koneessa, mutta päivä jaksettiin silti tosi hyvin. Dar es Salaamin lentokentällä oli yhtä vilkasta kuin muistimmekin. Taxikuskeja tuli joka suunnasta huutelemaan ja kyselemään.

Löysimme lopulta hyvän ”Babun”, joka vei meidät turvallisesti hyvällä hinnalla(?) Royal Giraffe hotelliin lähelle Temeken bussiasemaa, josta seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan lähti bussi kohti Mtwaraa. Tänäkään yöna ei nukuttu, sillä yläkerran baarista basso jyskytti aina klo18.00 – 05.00 asti. Siellä humalassa olevien nuorten seassa syötiin aamupalaa puoli viideltä. Bussi ei tietenkään lähtenyt ajallaan ja hajosi kertaalleen matkan aikana, tie oli paikoin epäkunnossa ja todella mutainen+kuoppainen kovasta sateesta johtuen ja tietenkin nopeusmittari piti pitää tapissa, jotta otetaan menetetty aika kiinni. Dar es Salaamin ja Mtwaran valilla on 500km ja matka kesti 10 tuntia. Not bad! :)

Mtwarassa meitä oltiin vastassa bussiasemalla ja saatettiin perhe Msalyan luokse, sanoin ”nähdään huomenna aamulla”. =D Okei?!

Mama Jennifer on mukava englantia puhuva rouva. Perheen isa mr Bright on kiinnostunut meistä ja kyselee sekä kertoo kivasti asioita. 

Bibi = mummi, asuu myös tällä hetkellä meidän kanssa ja taloa hoitaa kotiapulainen Stamilia. Kotiapulainen ei osaa lukea, kirjoittaa eika tiedä edes omaa ikäänsa: han on ehka 16v. Hän tulee jostain pienesta kylästä, jossa ei oikein tahdota arvostaa koulunkayntia eivatka vanhemmat laheta lapsia kouluun, vaikka alakoulu täällä ilmaista onkin.

Meidän oma mökki, tönö, vaja sijaitsee päärakennuksen takana. Kaksi makuuhuonetta ja yhteistila, sekä vessa+ suihku. Jep, hyvältä kuulostaa, mutta todellisuus on aika karu. Mitään pintoja ei ole maalattu tai viimeistelty. Saniteettitilat olivat suoraan sanottuna pas*****. Vessa on posliinia joo, mutta reikä-lattiassa-mallia. Kyykkykakka oli uusi tuttavuus, nyt jo vanha tuttu ja ah, aina niin jännä! Pyllypyyhkeet hommattu roikkumaan oveen ja muovisläpärit jalassa kulkeminen pakollista.

Pihalla meillä täällä pyörii kymmenen kanan ja kahden kukon jengi. Naapurissa on lehmä ja kymmenen vuohta. Äänimaailma on sen mukainen. V epäilee, että toinen kukoista on talvi – ja toinen kesäajassa! Herätyskelloa ei tarvita, sillä kukot herättävät meidät joka aamu klo 05.30-06.00.

Mr Bright esitteli meille talon aluetta. Pihalla kasvaa seuraavia puita: mangoa, kookosta, appelsiinia ja cashew-puita. Vettä tulee sisälle eikä sähkökatkoksia juuri kaupungissa ole. Kaiken varalle meidän tönömme vieressä on hökkeli, jossa on ulkosuihku ja reikävessa sekä kanojen nukkumatila.

Tästä sitten ruokailuun. Ruokailemme kolme kertaa päivässä (aamupala, lounas, päivällinen) ja pyykkäys on sunnuntaisin. Aamupalana on aina valkoista leipää + voita, onnekkaina päivinä saa myös kananmunaa. Lounas ja päivällinen ovat usein riisiä/ugalia, lihaa/kalaa, papuja ja ihanaa paikallista chaita (teetä). Ihmetellään kyllä kuinka sitä pärjää pelkällä valkoisella leivällä tai pavuilla ja riisillä koko päivän ja seuraavat kolme kuukautta. Ruokaympyrän kaikki osat eivät ehkä täyty?! Tulemme takaisin isoina valkoisina pullina peramoottori suristen!

Mtwara on pieni kylä, johon olemme tutustuneet pikkuhiljaa. Liike Ry:n työntekijät ovat tulleet tutuiksi ja paikkoja on kierretty autolla ja pyoralla. Sairaalassa vierailtiin koko loppu viikko nuoleskelemassa Isoja Herroja, jotta saataisiin työskennellä/ avustaa/ tutustua/ harjoitella (näköjään sanavalinnalla on KAMALASTI väliä) sairaalassa paikallisten wakungien kanssa. Suurin ongelma on, jos jotain kalmaa tapahtuu! ”Kenen vastuulla se sitten on?”, huusi yksi puhevikainen lääkäri. Toisaalta vastaanotto on tervetullutta tai näin ainakin meille swahilista tulkataan. Sairaalan johtaja oli iloinen tavatessaan meidät ja kiinnostunut tekemään yhteistyötä meidän kanssamme. 

Meille ehkä harmilliseksi asiaksi koituu se, että meidän pitää maksaa jonkinlainen työlupa ?, 200 dollaria. Asia on ristiriitainen, sillä meille sanotaan, että jos työskentelisimme SDA:n (sports development aidin) kanssa niin maksua ei tarvitsisi maksaa. Mutta nyt meidän on tarkoitus työskennellä sairaalassa muutama tunti päivässä, jolloin maksu yhtäkkiä täytyykin maksaa? Meille ei selitetä mitään asioita. Viedään vain paikasta toiseen, esitellään eri ihmisille ja sanotaan, että passikopio sinne ja maksu tänne - tyyliin. Pole pole. Maanantaina taas asioita selvittelemään. Kyllä me jotain saadaan aikaiseksi, mutta polepole… Hitaasti hyvää tulee J

Viikonloppu tuli. Lauantaina lähdimme kävelemään merenrantaan, Shangani beachille. Rannalla paikalliset mamat keräävät mereneläviä myytäväksi ja ruoanlaittoa varten. Me olimme ainoat muzungut valkoisine ihoinemme rannalla köllimässä. Sää oli pilvinen, mutta saimme nahkamme siitä huolimatta palamaan (kyllä äidit ja Iiro – aurinkorasvaa oli!!).  Uimaan emme vielä päässeet, sillä meri oli kaukana. Rannalta otimme paikallisen tuktukin ja ajoimme kaupunkiin lounaalle. Ruoka täällä on kyllä hyvää. Paljon mereneläviä saa ja niin halvalla!

Viikonloppu on mennyt pääasiassa hengaillen, kirjaa lukien ja naapurinpojan Guthberthin (14v. ”I want to be your friend”,”I miss this day already”) kanssa hengaillen. Saimme SDA:lta pyörät ja niiden kanssa lähdimme kiertämään kaupunkia. V:lla on Snoopy-pyora ja J:lla Mama Cargo-pyora. Lukot saatiin pyoriin 1:lla eurolla, safi sana! Polkeminen onkin aikamoinen extreme laji kivisella hiekkatiella. Kyparaa kaivataan.

Viikon saldo:

·         Rottia talossa. Rotanmyrkky – kuolema -  done!

(Lisää kyllä varmasti on! Niitä odotellessa!)

·         Auringossa poltetut jalkapöydät ja niska.

·         Tyhjensimme pankin automaatin, mutta saimme saaliiksi vain yhden henkilön yhden kuukauden vuokran nostettua.

·         Kaikki olettavat, että osaamme kieltä heti ja nyt. Täällä enkkua ei juuri puhuta.

·         Ketutus on ollut valitettavasti kova ajoittain. Kaikki on niin TIA (This is Africa). Tähän tottumiseen menee kyllä meillä hetki aikaa. Polepole on tuttu sana.

Kaikesta huolimatta nautimme kovasti! Safi! Ilma on kuuma ja kostea. Aurinko paistaa, tosin nyt on pääasiassa ollut pilvistä. Ajoittain sadekuuroja. Olemme suunnitelleet matkoja ja odotamme Satua saapuvaksi, tulee ensi viikolla. Jee!

Lentoon!

Wiuh! Kentällä täristään.
Jännitys alkaa laantua ja itketty on joka välissä. Ihan kamalaa sanoa hyvästejä rakkaille!!
Tästä matka alkaa.

Toivomuksina:  nukkua hyvin yö koneessa (not gonna happen!), saada hyvä ja luotettava taxikuski Dar es Salaamissa, sekä löytää hyvä hotelli/ muu vastaava, ehkä olisi myös kiva syödä ja juoda jotain.

Ps. Kihlasormukset komeilee sormissa molemmilla
(HUOM! Afrikka-kihlat vain)   =)

Lähtö lähenee...

Maanantaina 13.1 suuntaamme kohti Tansaniaa. 

Edessä on 20 tuntia lentäen ja 12 tuntia pissanpidätystä bussissa ennen kuin saavumme määränpäähän.

Jännitys on kova, pakattu on ainakin 52 kertaa ja edelliset yöt nukuttu huonosti. 

Kohteenamme on tällä kertaa Tansanian eteläinen kaupunki Mtwara, jossa vietämme vajaa kolme kuukautta. Menemme tekemään vapaaehtoistyötä raskaana olevien naisten, äitien ja lasten kanssa. Tarkoituksenamme on jakaa heille tietoa ravitsemuksesta, liikunnasta sekä raskaudesta ja synnytyksestä. 

Saa nähdä, mitä saamme aikaiseksi, mitä meillä on vastassa ja miten meihin suhtaudutaan. 

Vielä meillä ei ole juurikaan käsitystä tulevasta. 

Luottavaisin mielin lähdemme kuitenkin kohti uutta ja tuntematonta.

Safari njema meille! 

J + V.

Tunnelmissa

This is what Africa is...

We will meet again...