Tanzania vko 6

Sunnuntaina oli mukava saapua Dar es Salamiin Mafian saarelta, kun vastassa oli tuttu taxikuski Jawa.

Yhden sanan vastaus tekstiviestiin, jossa mahdollista kyytiä kyseltiin, oli: OK!

Ja vastassa oltiin J

Kariakoo - Dar es Salaam

Täällä suhteiden solmiminen on niin yksinkertaista! Numeroiden vaihtaminen kadulla on ihan jokapäiväistä. Aina joku tarjoaa numeroaan kaupankäynnin tai taksikyydin päätteeksi. Ja jos itse tarvitset jotakin ja pyydät numeroa niin jos tämä kyseinen kaveri ei asiaa hoida niin aina löytyy jonkun veli, joka voi auttaa tai hoitaa saman asian. Huomioi, täällä kuka vain on veli tai serkku ilman minkäänlaisia perhesiteitä, riittää kun on tarpeeksi hyvä tyyppi. Lopputuloksena taxikyyti, hyvää ruokaa, safariajelu tai halvempia kenkiä. Ihan sama, silti asia hoituu. Miksi immigration office ja sairaalaan töihin pääsy ei onnistu yhtä nopeasti?!

Dareista otettiin lauttakyyti saman tien kohti Zanzibaria ja Stone Townia. Lauttaan meno oli aikamoista hullunmyllyä. Kaikki 120 matkustajaa tunkevat kilpaa ”portista” sisään, joka on 70cm leveä ovi. Lippu tarkastettiin ainakin kuusi kertaa, vielä veneessä sisällä, kun ei enää OIKEASTI voi livahtaa sisään mistään muualta kuin merestä, eiköhän lipuntarkastaja huomaisi vettävaluvan matkustajan ilman lippuakin?! Kivana yllätyksenä puolessa välissä jonotusta kävi ilmi, etteivät kaikki jonossa olevat olekaan tulossa klo14.00 lähtevään lauttaan vaan heillä on vasta klo16.00 lähtevän lautan lippu kädessä. Urpot jonottavat jo tässä vaiheessa sisään? EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ! (t. Janita)

”Mitä? Ne liputhan tarkistettiin jo kertaalleen?” Siinä kaiteita vasten puristetussa jonossa sitten osa ihmisistä tunkee pois portilta, kun heidät vihdoin käännytetään lipuntarkastuksen myötä, ja toiset tunkevat kohti porttia. Kaikilla on tietysti molemmissa käsissä isot laukut ja kantamukset, joita sitten pohkeita vasten paiskotaan. Kylmähän tällaisessa jonossa ei ole, jos joku vahingossakaan niin luulee!! Siinä ei enää ole varma onko se naapurin tukka, sukat, kalsarit tai hengitys kun haisee, vai oma? Eei, taitaa olla ihan omaa eritettä sittenkin. Yh, noloa myöntää! No joo ihan sama, samassa veneessä ja eritteessä sitä kai tässä kuitenkin lillutaan?! J

Zanzibarilla oli tuttu kaveri vastassa, rastapäinen Shebi (Valpun vanha tuttu viime reissulta). Ystävällinen rasta oli hommannut meille väkeä pursuavasta kaupungista hotellihuoneen, jonka jaoimme kolmistaan. Huone oli siisti, hieman hintava meidän makuun, mutta toimi yhden yön ajan hyvin.

Seuraavana päivänä vaihdettiin viereiseen lodgeen, jossa Janita klassisen tyylikkääseen tapaansa sopi meille hyvät hinnat ja huoneet.

Safi sana dada Janita!! J

Varmaa vatsatauti! Se saatiin x 2.

Stone Town on ihastuttava kaupunki jossa voi kuulla historian kuiskivan kapeilla kujilla(huom, jos sulkee korvansa kaupustelijoiden ”Karibu” huudoilta). Hienot valkeat rakennukset tummanpuisine ikkunanpuitteineen tuovat mystisen tunnelman. Ikävä kyllä moni talo on homeessa ja haisee heti kynnyksen ylittämisen jälkeen järkyttävälle. Kosteassa ilmastossa ilman tuulen virettä talot mätänevät hiljalleen yksi toisensa jälkeen.

Homeesta huolimatta tytöt ja Iiro shoppailivat ja tekivät kauppaa välillä kättä vääntäen toisinaan nauraen kippurassa. Myyjän tarjoama hinta tippui aina vähintään puoleen jonka jälkeen myyjä pudistaa päätään ja yllättyy suuresti. Noh, ei sitten! Moikka! ”Hello, my friend! Listen.” Ja sitten kuulostaakin jo paremmalta. Lähes aina saimme hintamme sovittua meille mieluisaksi. Ei meitä noin vain huijata! Eipä! Välillä sitäkin tapahtuu kokeneemmallekin matkustajalle!

Yhtenä päivänä kävimme myös Spice tourilla ihastelemassa, haistelemassa ja maistelemassa mausteita. Kyllä sitä aina välillä yllättyy, miten ihminen on keksinyt kaikkea hienouksia luonnosta. Ja mitä kaikkea se voikaan tarjota, wau!

Tourihan alkoi mainiosti, oikein mieltä nostattavasti.

Guide, jolla oli vain kolme hammasta ylhäällä.

Edellisenä iltana olimme vahvistaneet retkemme erään ihanan Steven kanssa. Steven tapasimme päivällä kaupungissa, jossa näimme kyltin, joka mainostaa samaa retkeä, johon olimme ennakkoilmoittautuneet. Steve kertoi retkestä ja tarkisti hotellimme, jossa yövymme ja kertoi hakevansa meidät hotellilta klo 09.00 seuraavana aamuna. Vielä myöhään illalla tapasimme Steven kaupungilla illallistamaan mennessämme ja hän huuteli hotellimme nimeä ja huomista! Ja vastassahan sitä seuraavana aamuna oltiinkin! Jopa puoli tuntia etuajassa, kun vielä mussutimme aamupalaa. Steve tuli hakemaan lounasta varten rahaa, joka oli noin puolet koko reissun hinnasta. Hänellä oli kuitti hienosti kirjoitettuna, jossa oli kaikki tiedot oikein. Janita hieman kyseenalaisti tätä hommaa ja maksua ja ihmetteli, miksi lounastarvikkeet pitää täältä asti hommata. Annettiin rahat ja todettiin, että onpas kummallista niin kuin hyvin moni muukin asia täällä on tupannut olemaan.

"Mä en kuitenkaa muista enää tunnin päästä mitään!" Nerd!!

Nooh. Puolen tunnin päästä meitä tulikin hakemaan taas uusi kaveri, jonka kanssa kävelimme toimistolle, josta meidän pitikin alun perin reissu aloittaa. Heti kadulla heilui paikan omistaja, joka heilui varauskirja kädessä ja huusi, että vahvistitteko reissun täällä toimistolla?!?? ”Eeii! Keskustassa. Steven kanssa. Hän tuli äsken hakemaan puolet rahasta lounasta varten!” Tämän jälkeen alkoi huuto swahilin kielellä ja ovien potkiminen. Kolme suomalaista istuivat hölmistyneenä rivissä ja alkoivat hiljalleen tajuta, mistä on kyse. Pomo huusi ”I miss money!”. Steve oli siis tullut ja vienyt rahat. Hah! Valpu alkoi nauraa, Janitaa säälitti pomo ja Iirosta tuntui, kun olisi töissä selvittelemässä riitoja. Tältä sitä tuntuu, kun kustaan suoraan linssiin! Ehkä kirvelee hetken aikaa!

Stevestä kuulimme erinäisiä tarinoita: entinen mausteopas, nykyinen street man aka narkki. Steve on tehnyt tällaisia pikku temppuja aikaisemminkin! Kysymys kuuluu, miksi hän on vielä hengissä, jos tämä tuppaa olemaan yleinen tapa ja kaikki vielä tuntevat kaverin?! Mitenhän asian oikea laita nyt sitten ikinä olikaan? Maksoimme loppusumman pomolle, mitään ylimääräistä ei pyydetty ja matka mausteviljelmille alkoi, iloisesti?.

Kaakaohedelmä

Muskottipähkinä

Säiden suhteen meillä on ollut kyllä uskomattoman huono tuuri. Tammikuu ja alkuhelmikuu oli kuuma ja aurinko porotti lähes joka päivä. Vain muutama sateinen ja pilvinen päivä taustalla. Nyt kun tytöt lähtivät lomalle ja Suomesta asti toiselle puolelle maapalloa matkustetaan niin ei kun mustaa pilveä pilven perään. Sää on ollut lähes tauotta hyvin pilvinen, mutta toki lämmin, 30 astetta. Mehän tietysti valitsimme matkakohteiksemme ihanat ”paratiisirannat”, jotka jäivät nyt pilvien varjoon. Kaikki on pilvisellä säällä jotenkin harmaampaa L.

Vietimme Zanzibarilla ja Stone Townissa neljä päivää ja sitten päätimme siirtyä takaisin vilkkaaseen ja ruuhkaiseen Dar es Salaamiin. Löysimme edullisen hotellin, Econolodgen, keskustasta ja aloimme tutustua kaupunkiin. Kaupunki on valtavan laaja ja porukkaa ja autoja ja saastetta ja likaa riittää. Mutta tästä huolimatta pidämme kaupungista todella paljon. Shoppailimme Kariakoo alueella, jossa jokainen samalla kadulla oleva koju myy aivan täysin samoja tuotteita samalla hinnalla! Kariakoolta löytää ihan mitä vaan: kangoja, vaatteita, kenkiä, laukkuja, keittiötarvikkeita, autotarvikkeita… you name it. Yhtenä päivänä kävimme yhdessä kauppakeskuksessa. Hmm… Se oli millainen oli. Ei kovin erikoinen. Ei siellä asiakkaitakaan ollut. Muutama varakkaampi paikallinen. Ei länkkäreitä. Muutama vaatekauppa, Samsungin ja Applen liike ja pari ravintolaa. Kävimme syömässä Subwayssa subit ja palasimme bajajilla (tuktukilla) takaisin tavallisen kastin pariin.  J

Hotellimme lähellä meille tuli tutuksi Chefs pride ravintola, josta tuli meidän vakio aamupalapaikka. Siltä saimme hyvää paikallista ruokaa ja pizzaa ja hyvää tuoremehua, jota Jansku lipitti joka päivä. Iiro ja Valpu skippasivat mehun. Lyhyen oppimäärän diagnoosina tuoremehuripuli.

Yhtenä iltana löysimme huipun intialaisen ravintolan Patel Brotherhoodin. Paikka avataan aina iltaisin klo 19 jälkeen. Ulos isolle alueelle oli katettu muovipöytiä ja tuoleja ja Darin intialaiset kokoontuvat tänne viettämään iltaa ja syömään. Söimme valtavan hyvää ruokaa. Nam! Ja hyvällä hinnalla. Annos maksoi vajaa 5 euroa per henkilö.

Yhtenä kauniina päivänä J ja V löysivät taas itsensä makaamasta afrikkalaisen naisen edessä vahaliuskat huulilla. (Jos joku muistaa Sambia kokemuksemme J) Tämä kerta ei onneksi ollut ihan niin raju, mutta toinen meistä sai hieman vaurioita. Heh! Salonki sijaitsi parkkihallin uumenissa ja itse toimenpide suoritettiin viereisen hotellin huoneessa hämärässä valaistuksessa.

Iiron viimeisen päivän kunniaksi aurinko saapui paikalle pilvien välistä. Mitä ihmettä? Aamusta menimme markkinoille, jossa shoppailimme koruja, kenkiä, puuesineitä, laukkuja ja muuta pientä. Markkinoilla meni jokunen tunti, sillä se oli hieman kauempana. Aurinko paistoi ihanasti. Palasimme hotelliin ja vaihdoimme erittäin nopeasti vaatteet ja lähdimme lähellä sijaitsevaan vähän parempaan hotelliin, josta bongasimme edellisenä päivänä sattumalta uima-altaan. Noh. Pääsimme uikkarit päällä altaan kulmalle ja ei kun mitä. Alkaa sataa aivan samalla hetkellä, kun pääsemme sinne! Mitä tämä voi olla? Koko aamun ja aamupäivän aurinko paistanut kirkkaalta ja pilvettömältä taivaalta! Mitä tuuria! Noh. Olimme sateen suojassa jonkun aikaa, jonka jälkeen pilvipeite alkoi rakoilla ja aurinko paistaa. Kello oli tässä vaiheessa varmaan jo 15.30. Nautimme altaalla ilta-auringosta ja Iiron viimeisestä päivästä kanssamme. Tämä oli toinen aurinkoinen päivä kahteen viikkoon.

Iiro-muru lähti lauantaiyönä takaisin Suomeen ja tytöt sunnuntai aamuna bussilla kukonlaulun aikaan takaisin Matovaraan. Ah. Matovaraan on aina niin ”ihana” palata! Omassa ladossamme odottivat rottien kakkakasat, termiittien jättämät jätteet, pari kuollutta isoa torakkaa, pölyä, tunkkaista ilmaa riittämiin sekä homeelta haisevat sängyt. Bonuksena Janitan vaatteista löytyi rotan pissaa sekä jackpot! Nukkumaan mennessä huomasimme J:n huoneessa tuhannen termiitin tekemän itäväylän lattiasta kattoa kohti. (Lattiassa on kaksi reikää luultavasti maahan asti, josta termiittejä puski toisensa perään.) Ei kun mamalta myrkkyä hakemaan ja hommiin! Olimmehan poissa reilu kaksi viikkoa!

Termiittejä

Bussissa istuessa kauniiden maisemien vilistessä ikkunan takana ja pieni tuulenvire kasvoilla, voi tuntea jopa lentävänsä. Lomalla olimme onnellisia, iloisia ja rentoutuneita.

Olemme miettineet paljon loppuaikaamme täällä ja tulimme siihen tulokseen, että Mtwarassa emme halua tuhlata aikaa emmekä halua negatiivisuuden ja turhautumisen tunteiden syödä mieltämme. Meidän projekti ei lähtenyt käyntiin niin kuin ajattelimme. Olemme olleet reissussa nyt jo kuusi viikkoa. Aikaa ei ole paljoa jäljellä. Emme ehdi saamaan mitään aikaiseksi olimme tällä sitten viikon tai kolme. Mieluummin matkaamme ja haemme uusia seikkailuja ja kokemuksia. Pohjoinen Tansania jo kuiskii meitä luokseen.

Tulevaisuudessa, jos vielä vapaaehtoistöihin lähdemme, valitsemme omaan alaamme erikoistuneen järjestön, jotta näin paljon mutkia matkaan ei sattuisi ja meistä olisi ehkä jotain hyötyäkin…

 Terkuin J + V.

Tanzania vko 5

Mafia, tämä pieni, hiekkainen, hiljainen, harmaa, tuulinen, paahtavan kuuma, toisinaan tylsä, joskus jopa yllättävä saari, oletko ystävämme vai….??

Nyt pois kaikki negatiivisuus! 
Se joka muistaa vain valitusta ja itkuja pyyhi ne nyt mielestäsi ja lue tämä. Ja ymmärrä seuraava, mekin yritetään. Hyppäys syviin vesiin:

• Ollaan toisella puolella maailmaa ihan keskenämme, iskä ja äiti ei voi pelastaa ihan heti.
• Nähdään ja käydään sellaisissa paikoissa, joista toiset eivät ikinä tule edes unelmoimaan.
• Tämän lähemmäksi ei eurooppalainen valkoinen nainen aitoa afrikkalaista elämää pääse (ellet nai Alia tai Charlia ja muuta sen äidille asumaan)
• Syödään joka päivä oikeasti hyvää ruokaa!
• Ilmasto on taivaallinen kaikessa hikisessä kuumudessaan.
• Ollaan oltu tähän mennessä tosi terveitä (koputetaan puuta, magoa, banaania ehkä vielä simpukkaa).
• Kaduilla olemme vähemmistöä, meitä ihmetellään, tuijotetaan, kuinka moni voi sano tietävänsä miltä se tuntuu? J (silmiä iskevät miehet, nauravat lapset, hymyilevät kauniit naiset ja kohteliaat vanhukset) 10minuutissa -> 20moikkausta, hehhehe!!
•  Iho elää tyytyväisenä tässä tropiikissa.
• Ollaan nähty villejä eläimiä ihan läheltä.
• Opittu swhilia, kieltä, jota puhutaan melkein koko itäisessä Afrikassa.
• Saatu taas lisää erimaalaisia ystäviä, jotka välittävät jo ehkä vähän liikaakin meistä ;)

Ja lisäksi, muistettu taas, mikä on meille elämässä tärkeää ja tarpeellista. Mikä taas on aivan turhaa ja jopa ärsyttävää Suomessa ja hyvinvointivaltiossa. Mistä kaikesta voisikaan karsia ja olla silti onnellinen?

”Everybody dies but not everybody lives”.

Päivät Mafian saarella kuluivat parempaa säätä odotellessa. Sää on ollut pääosin pilvinen ja öiden ukkosmyräkät yllättivät aina (Ommi, täällä saisit kuulla aivan hurjia ja pelottavia ukkosenmyräköitä. Ne on ihan käsittämättömiä! Mikä ääni voi taivaalta lähteä ja mikä taivaan salamointi!) Jopa puiden lehtien kahina tuulessa kuulostaa sateelta.

Satu lähti takaisin Suomeen torstai päivänä. Jätimme ruskettuneen tytön Mafian ”suurelle” lentokentälle, jossa piti olla 1,5h aikaisemmin, jotta Costal ei vaan jättäisi neitosta Mafian saarelle. Ei jättänyt. ;) Satu on nyt turvallisesti kotona miehensä kainalossa. 

Meidän kolmen matka jatkui toiselle puolelle Mafian saarta (hurjan pitkä puolen tunnin ajomatka!) Utendeen. Hitsi! Miksi emme tulleet tänne aikaisemmin? Olimme suhteellisen kämäsessä lodgessa viisi yötä, jossa aamupala niukkeni joka aamu. Ensimmäisenä päivänä saimme hedelmiä, lettuja ja paahtoleipää. Viimeisenä aamuna tarjolla oli vain hedelmä ja yksi pala paahtoleipää – leipä oli puolitettu kahtia, jotta näyttäisi, että lautasella olisi enemmän syötävää! Heh! Iiro nääntyi aamupalasta 2h kuluttua ja meinasi pökertyä niukan ravinnon puutteessa. Katukeittiössä, 30 asteen kuumuudessa on hyvä alkaa elvyttää. Any how. Utendessa löysimme Meremeta nimisen lodgen, joka on aivan upea. Mr Meremeta pitää vaaleanpunaisesta väristä, sillä sitä on joka paikassa – talot on maalattu vaaleanpunaisiksi sekä ulkoa että sisältä. Täällä ei tipu yöllä vettä katon läpi eikä kastele sänkyä, aamupala on hulppea – munaa saa niin paljon kuin haluaa ja miten haluaa – keitettynä, paistettuna, uppomunaa, munakokkelia, espanjalaisen munakkaan – you name it! Ja odottakaas vaan illallista! Se vasta upea onkin! Ihania salaatteja, kasviksia ja mereneläviä. 10 dollarilla saa kolmen ruokalajin illallisen. Kiinni veti! Täällä cheffi kokkasi aivan täydellisen flanin, paremman mitä Espanjasta saa! J

Lauantaina pääsimme vihdoin ja viimein snorklaamaan, sillä sää oli puoli pilvinen ja ajoittain aurinko paahtoi kuumasti. Vesi oli turkoosin sinistä. Kaloja näimme satoja ja mitä upeita väriyhdistelmiä! Korallit vaihtelivat väriltään aivan valkoisesta pinkkiin turkoosiin ja mustaan. Valpu ui kuin kaunis ja sulavalinjainen delfiini ja Janita vanhana uimarina jäi kovan virtauksen takia jälkeen aivan täydellisesti – syyttää aivan täysin räpylöitä! J Vietimme päivän bulgarialaisen ja saksalaisen pariskunnan kanssa. Ihastuimme aivan täysin bulgarimieheen, joka on suulain ja sosiaalisesti ehkä lahjakkain nuorimies ikinä! Hän todella teki yhdessä olemisen helpoksi ja viihdytti meitä matkakertomuksillaan ja hyvillä vitseillään. Mikä muisti voi miehellä olla !?

Tänään lauantai-iltana vietämme viimeistä iltaa Mafian saarella. Istumme yhdessä tyttöinä huoneemme terassilla, Iiro lukee sisällä kirjaa vaaleanpunaisessa prinsessasängyssä. Sää on kuuma ei tuulenvirettäkään. Ihailemme gekkojen aktiivista hyttysten pyydystämistä ja juomme pullosta taskulämmintä punaviiniä. Toimii. Voisiko hetki olla parempi…

Huomenna lennämme kohti uusia haasteita. Ensin Dar es Salaama ja sitten ehkä Zanzibar.

Maailma on meille avoin.

Kaikki siellä kotisohvilla!

Toivokaa sormet ristissä aurinkoa meille tänne Afrikan mantereelle. Haluamme lukea kirjaa auringon paisteessa emme vesisateessa.

V + J.

Tanzania vko 4

Viikko alkoi töitä tehden. Jee! Maanantaina ja tiistaina olimme Ligulan sairaalalla töissä. Päivällä kävimme tutustumassa taas uudestaan synnytyspuolen osastoihin. Tarkoituksenamme olisi aamupäivisin olla tutustumassa RCHC- klinikan toimintaan (Reproductive Child Health Clinic) ja iltapäivisin olla muutama tunti apuna synnytyssalissa.

Niinpä maanantai-iltapäivänä menimme sairaalan synnytysosastolle ja tiistaiaamupäivänä tutustuimme RCHC- klinikan (vastaa Suomen neuvolaa/ äitiyspoliklinikkaa) toimintaan. Paikallisessa neuvolassa ei kumma kyllä paljoa raskaana olevia ollut. Ehkä vajaa kymmenen koko aamupäivän aikana. Klinikalla oli töissä vain yksi kätilö ja kaksi kätilöopiskelijaa sekä lääkäri. Kätilö otti vastaan asiakkaat, punnitsi heidät ja otti verenpaineen. Kätilöopiskelija hoiti kaikki muut: tutki raskaana olevat, antoi heille terveysneuvontaa, lääkitsi ja rokotti. Kätilöltä ei juuri tullut apua/ohjausta/ tukea. Olimme mukana ja seurasimme vastaanottotilanteita. Neuvolan tiukan oloinen kätilö Mama ei kovinkaan paljon englantia puhunut, joten joka asiaan emme saaneet selvyyttä tai emme ymmärtäneet miksi jotain tehdään tai lähinnä miksi asioita ei tehdä.

Mitään jumppatuokioita ei todellakaan olisi aamulla voinut järjestää sen verran jäykkää meininkiä!

Synnytyssalissa taas tapahtuu, naisia tulee ja menee mahat pystyssä tai vauvat sylissä. Työskentely siellä on ollut mukavaa ja innostavaa. Meidät on otettu erittäin hyvin vastaan. Iloiseksi yllätykseksi sairaalassa on tavaroita ja välineitä aika kiitettävästi (syntocinonia, ruiskuja, neuloja, i.v. nesteitä…). Siitä huolimatta synnytyshuoneesta löytyy vain yksi steriili synnytyssetti jos sitäkään. Synnyttäjiä saattaa olla samaan aikaan kahdeksan ja varastosta löytyy vain kaksi synnytyssettiä?! Ei pysty ymmärtämään. Meikäläinen ei osaisi toimia ilman tarvittavia välineitä… pakko alkaa opetella!

Tilat ovat karut ja pelkistetyt. Raskaana olevat mamat tuovat sairaalaan mukanaan synnytykseen ja lapsivuodeaikaan tarvittavat tavarat. Ämpäri virtsaamista varten, kangoja (huiveja) synnytyssängylle, siteiksi, vauvalle peitoksi sekä steriilejä hanskoja, napaklemmari sekä partaterä napanuoran leikkaamista varten.  Kolmen synnytyshuoneen lisäksi synnytysosastolla on PIH-huone, pregnancy induced hypertension, jossa on paikka yhdelle mamalle. Hmm.. Kuitenkin joka kolmannella tutkimallamme raskaana olevalla on korkea verenpaine eikä synnytys käynnissä à siirto antenataaliosastolle, jossa sielläkin sängyillä pötköttää kaksi mamaa per sänky, sillä verenpaineongelma on täälläkin suuri. PIH-huoneen lisäksi on KMC-huone - kangaroo mother care. Tässä huoneessa on kuusi sänkyä. Täällä äidit hoitavat ennenaikaisesti syntyneitä lapsiaan, sektiolapset tulevat tänne siksi aikaa, kunnes äiti on kykeneväinen ottamaan lapsi hoivaansa sekä lapsia, jotka tarvitsevat jotakin hoitoa synnytyksen jälkeen. Tämä tila on aivan uskomaton. Täällä on yksi hoitopöytä, mihin lapset laitetaan pötköttämään. Samalla pöydällä saattaa olla 4-5 vauvaa. Ei ole yksinkertaisesti mitään millä lapsia auttaa tai hoitaa. Mekin veimme KMC- huoneeseen vauvan, joka syntyi apg- pisteillä 4/8 sekä hengitti huonosti. Ohjattiin laittamaan vauva sängylle ja odottamaan jotakin... Mitä?

Samoja ongelmia tuntuu Mtwaran synnyttäjillä olevan kuin Suomessakin: pitkittynyt synnytys, verinen vuoto, isokokoinen sikiö jne. Mutta valituksen ääntä ei näistä naisista lähde. Se on uskomatonta. Omassa hiljaisuudessaan he kärsivät sängyllä kyljellään makoillen ja huutavat apua vasta sitten kun pää jo pilkottaa jalkojen välistä.

Mama ihmetteli, kun Valpu on niin hyvä!

Apuna ollaan varmasti osastolla oltu, vaikka meidän työaikoja ehkä hieman ihmetelläänkin. Pois lähtiessä jo kyseltiin, että kai tulemme myös seuraavana päivänä. Ikäväksi jouduimme kertomaan reissusta ja että palaamme vasta parin viikon päästä takaisin työntouhuun.

Tiistai-ilta oli Sadun viimeinen ilta Mtwarassa ja vietimme sen taas jälleen naapurin Mama Maryn herkkujen äärellä. Tällä kertaa kokkasimme kaikki naiset yhdessä kangat vyötäröllä. Kokkaus kestikin vain vaivaiset KOLME TUNTIA, ”hei mä kuolen nälkään”. Mama näytti ja ohjasi swahiliksi, Cuthbert-kaveri toimi tarvittaessa tulkkina. Teimme itse chapatia ja mango-passionhedelmämehua. RUOKA OLI TAIVAALLISTA!! Läksiäislahjaksi Satu sai taas lisää kangoja. Unohtui varmaan mainita, että viimekin kerralla kaikille laitettiin lähtiessä ruusukuvioinen huivi kaulaa. Mama Mary rakastaa meitä <3

Keskiviikkona aamulla lähdimme lentäen kohti Dar es Salaamia, kentällä odotti kyyti ja matka kohti Selousin luonnonpuistoa alkoi. Viisi tuntia autossa, tauko, jolloin syötiin ja lopulta Hippo Campille mukavaan taloon majoittuman. Vihdoinkin kaikki tytöt samassa huoneessa, mutta omissa sängyissä tällä kertaa. 

Ensimmäisen illan vietimme veneajelulla, ihastelimme omassa eritteessään kelluvia hippoja ja ympärillä lenteleviä lintuja.

Torstaina olimme koko päivän kestävällä safariajelulla. Ajelu oli onnistunut kokonaisuudessaan. Sää oli aluksi harmaa, mutta kirkastui päivää kohden. Ilman ansioista näimme hyvin erilaisia eläimiä: kirahveja, hyeenoja, apinoita, norsuja, virtahepoja, leijonia, villikoiria, antilooppeja, pahkasikoja ( = Pumba!!) krokotiileja, seeproja ja lopulta myös puhveleita ja varaanin. Oli taas aivan mieletöntä nähdä täysin villejä, vapaudessa eläviä petoja ja eläimiä. Luonto ja nämä eläimet tekevät kyllä Afrikasta todella kauniin ja kiehtovan. Täytyy ihan nipistellä itseään, että uskoo näkemäänsä. T.I.A <3

Torstai perjantai välisenä yönä oli kyllä todellinen myrskyjen myrsky. Olimme käymässä nukkumana, kun taivas alkoi välkkyä ja ukkonen jylistä. Tuuli vinkui ja puhalsi niin kovaa, että vei ikkunaverhot mennessään. Satu oli pelosta kankeana ja käpertyneenä sikiöasentoon, josta sanoi saavansa lohtua ja turvaa. Tämä ei kuitenkaan auttanut. Ukkonen jylläsi ja myrsky yltyi. Nyt oli Sadulle liikaa, hän hyppäsi hyttysverkon läpi Janitan viereen nukkumaan. Valpu nukkui tyytyväisenä ja sanoi, että häntä ei tarvitse herättää, vaikka koko lodge evakuoitaisiin myrkyn alta. Janita kysyi ”Ootko nyt aivan varma?”. Valpu tokaisi ”Todellaki!!”.  Sen verran puskassa olimme, että puhelimissa ei ollut verkkoa emmekä saaneet yhteyttä kehenkään. Lopulta nukahdimme muutamaksi tunniksi.

Perjantaiaamuna lähdettiin aikaisin liikkeelle muka ”villin puskamiehen” kanssa, joka puhui täydellistä englantia. Kröhöm?? Tuhkassa pyörinyt kundi käppäili lannevaatteessa ja paljain jaloin meitä vastaan lodgella. Päässä kaverilla vaelsi yli tuhat jalkaa omistava toukka ja kädessä hänellä oli keihäs ja minikirves. Didiksi osoittautunut kaveri söi, haisteli, halaili, lauloi, huusi ja imitoi mitä milloinkin tuli eteen tai mieleen. Kävelysafarin aluksi oli tärkeää, että Didi pääsisi ympäröivän luonnon kanssa samalle tajunnantasolle. Say what? Siihen auttoi norsunkakasta kääritty sätkä. Todistetusti ei tainnut olla nautinnollista polttelua sen verran paljon piti taputella rintaa, päätä ja yskiä. Monet muutkin asiat joita opas maisteli vaikuttivat enemmänkin showlta kuin todelliselta nautinnolta. Kävely kesti kaksi ja puoli tuntia. Janita ui muurahaisissa heti alku metreiltä lähtien, Sadun selkää pakotti, Valpu kaiveli nenäänsä mieluummin kuin kuunteli Didiä. ”Hei tosi jees tää kävelysafari, ihan tulee kylmiä väreitä!” Onneksi mukana ryhmässä oli kiinalainen pariskunta, joka jaksoi ihmetellä ja haukkoa henkeään aina uuden puunkuoren ja erivärisen toukan kohdalla.

Tämän huikean ja opettavaisen kokemuksen jälkeen lähdimme taas ajamaan safarikuskimme ja kokkimme kanssa takaisin Dareihin.  Darien ruuhka ja hälinä on omaa luokkaansa. Asukkaita viisi miljoonaa ja sen näkee ja tuntee. Dareissa vietimme yhden yön. Janitan oma rakas Iiro lensi lauantain vastaisena yönä Tansaniaan katsomaan kultaansa. Oli ihana nähdä Iiro kuukauden jälkeen! Jee! Lauantaiaamuna lensimme 14 henkilön propellikoneella puolen tunnin matkan päähän pienelle Mafian saarelle. Saari on pönde. Pönde on kyllä tämän meidän Tansanian reissun juttu. Emme pääse niistä mitenkään eroon! Me, jotka olemme aikamoisia kaupunkimimmejä. Apua! J Nyt pitää oikein nauttia rauhallisuudesta ja siitä, että täällä ei ole ruokakauppaa eikä mitään muutakaan!

Asumme Mafialla Whale Shark lodgella. Tämä on saaren yksi budjettipaikoista. Yö maksaa 20 dollaria per henkilö, kun muutaman kilometrin päässä on italialaissomisteinen hotelli, jossa yö maksaa 200 dollaria yö per henkilö… ! Meillä on lodgen terassilta näkymät merelle, ranta on kallionkielekkeen alapuolella. Ranta ei ole mikään paras, ei paratiisimainen niin kuin oletimme ja toivoimme. Rantaviivalla kasvaa mangrovepuita ja myrskyjen takia rannassa on paljon meriroskaa. Hiekka on puhtaan valkoista. Sää täällä on ollut koko aikana pääosin upea, kuuma ja kostea. Nyt muutamana yönä Mafiallakin on myrskynnyt ja kunnolla. Tänään maanantaipäivänä sää on pilvinen ja sateinen. Olemme lodgen ravintolassa ja pelaamme jazzia, lueskelemme kirjoja. Toivottavasti säät suosivat jatkossa. Tiedossa olisi nimittäin snorklausta, whale sharkien kanssa uiskentelua ja matka saaren pohjoisosaan katsomaan vanhaa majakkaa.

Ai mikä ihana paratiisi!!??

Lounaan tarjoaa Leader!