Viimeisiä viedään...

Istumme Dar es Salaamin lentokentällä.
Kello on 11.45 ja lentomme lähtee klo 16.45. On hyvä olla paikalla hyvissä ajoin! :)

Photo Boothilla leikkimistä. Booring?

Viimeiset kaksi päivää vietimme Dar es Salaamissa.
Kävimme syömässä etiopialaisessa ravintolassa norjalaisten tuttaviemme kanssa.

Ps. Norjalaiset sairaanjoitajatytöt ovat tällä "töissä" vuoden (eivät kuitenkaan ole sairaalassa töissä huonojen työolosuhteiden vuoksi). Saavat kokoajalta norjalaisen hyvää palkkaa, tekevät ei-mitään, käyvät konferensseissa Intiassa ja Etiopiassa, asuvat hienolla alueella hienossa talossa… Ihan jees. ?! Kyllä mullekin kelpaisi noi rahat! :D

Janita hullaantui. Löysi aarteista aarteimman! Osti hirveen hirveen kauniin tansaniitin.

Eilinen päivä vietettiin tutussa hotellissa uima-altaalla, jonne norjalainen ystävämme ei päässyt sisään?! Me kuitenkin pääsimme, vaikka emme ole hotellin asiakkaita ole? Pärstäkerroin? Tai vain taito puhua. Hehheh. ;)

Nyt odotetaan kotiinpääsyä. Ihana päästä näkemään perhe, kavereita ja kaikkea. 
Ihana päästä omaan kotiin.

Edessä on Addis Ababa, Milano/Cairo välilasku (lipussa ja netissä lukee erilailla, missä välilasku, who knows?) Tukholma ja Helsinki.

Here we come! Are you ready for us? Finland melt the snow or we will melt it!




Tansania-matkamme ajatuksia:

- Trooppinen ilmasto. 
- Hurjia myrskyjä.
- Hassuja ihmisiä.
- Jokainen haluaa sun puhelinnumeron tai haluaa sinusta jotain.
- Are you married? 
- Naiset ovat sissejä synnytyssalissa. Synnyttävät hyvin.
- Paljon kivaa osteltavaa.
- Rottia, hyttysiä
- Kaikki ruoka uppopaistettu öljyssä.
- Kana kuivaa ja ruipeloa, pieni kala uppopaistettu öljyssä..?
- Olemme varmasti syöneet tarpeeksi riisiä, ugalia, valkoista paahtoleipää ja pullaa ja buneja ja vaikka mitä!
- Polttava aurinko.
- Kaunis ilta-aurinko.
- Rannikolla ihana merivesi ja tuulenvire. 
- Luonto uskomattoman kaunis. Vuoristomaisema. Puut, pensaat ja vihreys mieletöntä.
- Naisilla uskomattomat pyllyt!!!! Miten se massa kerääntyykään sinne?!
- Mielenkiintoiset heimokulttuurit. Chaggat, maasait yms.
- Värikkäät kangat, hameet, mekot, huivit… Korut..
- Ihania sandaaleja.
- Lapset ihania, iloisia, leikkisiä ja söpöjä, hymyileviä ja nauravia.
- Byrokratia ja korruptio. Sairaalamaailman vaikeus ja hierarkkia :(

Olemme kokeneempia ja oppineita kuin tullessamme. Rikkauksia ajatukset täynnä.
Nahka on päivettynyt. Tukka vaalentunut. Maha turvonnut. 
Kyllä Afrikka meitä vielä joku päivä tervehtii. 
Yhdessä lähdemme aivan varmasti vielä kokemaan uusian seikkailuja!


Pusuja. Badai!

Jansku ja Väpä

Tanzania vko 9

Tangassa olimme yhteensä kolme päivää.  Matkustimme taas pitkän matkan bussilla, joka oli tällä kertaa todella laadukkaan ja kunnollisen oloinen. Tosin jälleen kerran emme lähteneet oikeaan aikaan, koska meidän bussimme oli mennyt rikki ja lähdimme tunnin myöhässä matkaan. Noh, siinä odotellessa huomattiin torakoiden järjestämä juoksukilpailu ikkunaverhoissa ja ikkunan puitteissa. Kun pituushyppykilpailut Janitan syliin ja olkapäille alkoivat, polkivat ”wazungu” tytöt jalkaa. Vallattiin siis käytäväpaikat ja tungettiin paikallinen kaunis nuori nainen torakoille =) (Raukka ei ollut edes tietoinen asiasta, emme viitsineet huomauttaakaan.)

Vähän nolotti ja tunti pahalta, mutta onneksi ihanan ilmastoinnin ansiosta pienet urheilijat siirsivät olympialaisensa toiselle päivälle.

Bussimatkalla maisemat ikkunan takana muuttuivat ja kaunis Tansania näytti meille kukkulaisensa ja vuoristoisen puolensa. Ilmakin oli kaunis ja aurinkoinen pitkästä aikaa.

Tanga on kaupunkimainen, siisti ja rauhallinen kaupunki. Ensimmäisenä päivänä makoilimme rannalla uuden norjalaisen tuttavuutemme kanssa. Merivesi oli virkistävää, mutta todella sameaa. Pyörimme kaupungilla ja ruokailemme isoimmissa ravintoloissa kuin Mtwarassa kertaakaan! Kävimme pizzalla italialaisessa ravintolassa ja intialaisessa ravintolassa syömässä butter chickenit, mikä ei kyllä butterkastiketta ollut nähnytkään! Oli se kuitenkin hyvää!

Terve kaveri! 

Kaupungin rauhallisuus kuitenkin alkoi masentaa muutaman päivän jälkeen ja olimme iloisia, kun matka kohti Moshia alkoi. Ja voi pojat! Täällä pohjoisessa vasta maisemat onkin! Kukkulaa kukkulan perään, vuoria, joiden päällä leijuvat pilviharsot ja vihreä kasvusto peittää joka paikan. Hymy huulilla sai heilua tuhatta ja sataa ajavassa bussissa. Valpu oli aivan innoissaan maisemista!

Moshi on selkeä kaupunki, jossa on paljon ostettavaa ja ihailtavaa. Pääsääntöisesti turistit tulevat tänne järjestämään Kilimanjaro-vuoren vaelluksia ja viettävät kaupungissa vain muutaman yön. Meistä taas kaupungilla pörrääminen oli ihanaa ja löysimme jopa uima-altaan, jossa nautiskella auringosta. Ilma Moshissa on ollut viileämpi kuin muualla, suursateita ollaan todistettu jopa siinä määrin, että huoneen lattia lainehti eräänä aamuna. Ja totta kai aktiviteettina mekin järjestimme reissuja!

Kyllä, hyvät naiset ja herrat, Kilimanjarolle!! Hurraa huutoja?! Hyvä!

Torstaiaamuna l

Kyllä, hyvät naiset ja herrat, Kilimanjarolle!! Hurraa huutoja?! Hyvä!

Torstaiaamuna l aikaisin lenkkitossuissa ja joustavissa vaatteissa kohti Kilimanjaron juurta. Kilimanjaro on 45km päässä Moshista. Kun vihdoin näimme kirkkaan sään ansiosta vuorenhuipun autosta huusi Janita: ”Herran jumala!??! Onks se toi? Voiks se olla jo tossa?” Leuat loksahtivat auki ja ihmetys hiljensi tytöt takapenkille. Portilla maksettiin sisäänpääsymaksu ja jätettiin auto kuskin kera odottamaan. Edessä oli 7.4km ylös nousua. Oppaan selkään pakattiin reppu, jossa oli lounaspaketit ja kolme litraa vettä, sekä sadeviitat kaiken varalle. Arvioitu kiipeämisaika oli kolme tuntia. Arvatkaa pitikö arvio meidän kohdallamme paikkaansa?

Alkuun naurettiin ja jaksettiin ihmetellä viidakon kauneutta, mutta karu totuus iski nopeasti vasten kasvoja. Kiipeäminen/vaeltaminen on hirvittävän rankkaa hommaa! Ilma on kostea, viileä ja samaan aikaan todella hiostava. Reitti oli paikoin erittäin jyrkkää kivikkoista ja mutaista. Liukkailla kivillä piti olla todella tarkka mihin astuu. J puuskutti väsyneenä, keksi tekosyitä, miksi kiipeäminen on hänelle rankempaa: muun muassa lyhyemmät jalat, malaria edellisellä viikolla (punasolut eivät varmasti ole kohdillaan) ja ehkä kiharat hiukset vaikeuttavat ylöspääsyä? J. V.ltä loppuivat vistit puolessa välissä, sitten alkoi päänsärky ja oli raskas hengittää. Välillä pidettiin juomataukoja ja huohotettiin. Miten huono kunto voi olla?? ”Ja kauan vielä?” Kysyimme vuorotellen tunnin välein ”Are we there yet?”. Aina vastaus ”Almost there. Very soon”. Viimeisellä kerralla V totesi ”I don’t believe you any more. You said the same thing an hour ago”. Opas naureskeli meille, pudisteli päätään ja kysyi pärjäämmekö. V meinasi jättää leikin kesken ”Mä lähen ihan just himaan, jos base camp ei ole seuraavan puskan takana!”

Kun vihdoin ja viimein saavimme ensimmäiselle campille, Mandaralle, oli kylmä, hiki, huulet sinisenä ja kamala nälkä. Syötiin eväsboxit sormet tunnottomina ja sen jälkeen opas, jolla muuten ei tuntunut missään koko kiipeäminen, ei edes hikipisaraa otsalla, ehdotti läheiselle kraaterille menoa. Matkaa oli kuulemma 15min per/suunta, V:n ilme muuttui salamana ”Voi….!!”Noh, kraateri oli kraateri, mutta luonto sen ympärillä muuttui taas. ”Moonlight savannah” oli karu mutta, näyttävä.

Kraaterin jälkeen eikun kapuaminen alas. Takana oli siis huom 30 minuutin tauko, jonka vietimme syödessä. Takasin oli samat 7,4km matkaa. J puhkui intoa. ”Tää alasmenohan on ihan helppoa. Ollaan perillä varmaan hetkessä”. Noh, hetki oli sellainen 2 tuntia 15 minuuttia ja oppaamme sanoi, että mitenkäs me näin hitaita oltiin. Häh?! Ja niin reippaasti omasta mielestämme marssimme!!

Tämä reissu oli siis yhteensä 15mk pitkä, pääsimme 2700 metrin korkeuteen ja aikaa meillä meni lähes 5,5 tuntia. Pakarat ja pohkeet olivat kyllä tykkikunnossa tämän kapuamisen jälkeen. Ihmettelemme todella, miten vastaan tulleet 89kg painavat jenkkimuorit jaksavat viiden päivän Kili-vaeltamisen ylös ja alas. Let me tell you. Heillä menee varmasti tupla-aika ellei tripla-aika jo ensimmäiselle campille… Eikö?!

Heti seuraavana päivänä menimme kahvikierrokselle, johon sisältyi Chagga heimoon tutustuminen, vesiputouksella vierailu ja tietysti kahvin saattaminen aina pavuista kahvikuppiin asti. Tuoksu oli mieletön ja kahvi oli vahvaa. Opimme paljon ja kierros oli todella mielenkiintoinen.

Ikäväksi nyt kuitenkin reissumme lyhenee viikolla, sillä fyysisessä voinnissa on tapahtunut vastoinkäymisiä. Moshin melkein jokainen lääkäriasema on koluttu läpi ja lääkäri suositteli palaamaan kotiin. Ei mitään hätää, mutta varmuuden vuoksi palaamme aikaisin. Taas saimme kokea Tansanian ihanaa sairaalamaailmaa. Kun yritimme päästä lääkärinvastaanotolle niin mitä. Ensin pitää maksaa. Häh? Ennen kuin on edes tavannut lääkärin? No ei siinä mitään. Hinnastosta luimme, että vastaanotto maksaa 5000tsh eli 2,5€ ja olimme, että jes, onpas halpaa! Mutta muutama rivi alempana luki isolla FOREIGNERS 30dollaria eli 50 000tsh. Siis mitä? 10-kertainen hinta?! ”Tää on ihan kusetusta!” Ei ku polkasemaan kohtaus käyntiin. Sairaalan respan poika sai kyllä kuulla kahden suomalaisen naisen tiukkoja vastaväitteitä. Eihän meillä ole tuollaisia rahoja mukana, koska täällä tosiaan maksaa kaikki sen euron tai viisi. No ei siinä mitään. Hoitoon päästiin.

Huomenna lennämme Dar es Salaamiin ja saa nähdä, milloin lennämme Suomeen.

Mieltämme jää kaihertamaan muutama reissu, joka meiltä jää nyt kokematta. Serengetin luonnonpuiston läpi ajaminen, Arushan ja Mwanzan kaupungit sekä Victorian kaunis järvi.

Never say never. Ei sitä tiedä, vaikka joku päivä täällä vielä tallustamme.

V:stä ajatus Suomesta tuntuu kaukaiselta. Kulttuurishokkia odotellessa! J:stä on ihan mukava palata kotiin, sillä pääsen hympyttämään yhtä pientä murusta, joka odottaa tätinsä näkemistä.

Kotona meitä odottaa kuulemma viileä räntäsade ja hottejakin hotimmat boyfriendit. Sitä odotellessa! J

Tanzania vko 8

Haloota! Kaksi blogitekstiä peräkkäin. Emme ole päässeet netin äärelle! :)

Tämän viikon maanantaina hyvästelimme Mtwaran. Kävimme viimeisen kerran kiertämässä kaupunkia, hyvästelimme SDA:n ihanat työntekijät ja illallistimme vielä projektitalolla Turren, Laajasalon porukan ja SDA:n Thean ja Salomen kanssa. Saimme keskusteltua projektistamme, sen epäonnistumisesta, kaikista vaikeuksista ja byrokratiasta. Mutta tansanialaisten positiiviseen ja eteenpäin katsovaan tyyliin piti todetta, että virheistä ja vaikeuksista oppii ja nyt olemme kaikki oppineet paljon. Eivät tee samoja ”virheitä” uudelleen.

Maanantai- tiistai välisenä aikana J:llä aka teräsvatsalla alkoi matkan ensimmäinen ripaska. Ei siinä mitään, mutta tiistaiaamuna oli tiedossa piiitkä bussimatka paikallisella minibussilla. Ei kun Imodiumia naamaan ja menoksi! Suuntana oli Kilwa Masoko, rannikkokaupunki puolessa välissä Dar es Salaamia ja Mtwaraa. Eli Mtwarasta reilu 200 km matkaa. Hyppäsimme rinkkojemme kanssa dalla dallaan ja matka alkoi ensin Lindiin (lähikaupunkiin), josta oli vaihto toiseen dalla dallaan ja suunta Kilwaan. Edellisenä yönä oli satanut vettä, joten Lindiinkin kesti pidempi aika kuin normaalisti, 2,5h (60km matkaa J). Lindissä istuimme kuumassa bussissa vajaan tunnin odottaen sen täyttymistä. Pääsimme vihdoin matkaan. Jes! Istuimme etupenkillä, Musa-kuskin vieressä.

Edessämme on kirkas taivas ja suora asfalttitie. Dalla dalla kulkee vaihdellen 40-60km/h –vauhtia… Hmm… Päässä raksuttaa… Mitä tämä tarkoittaa? Kysymme kököllä swahilin kielellä: car tabu? Car problem? Vastaus: ndiyo! yes!. Ennen lähtöä joku erehtyi sanomaan, että Kilwa Masokoon on kolmen tunnin ajomatka. Kolme tuntia in my ass! Matkassa meni siis kaiken kaikkiaan Mtwarasta alkaen YHDEKSÄN TUNTIA! Kilometreissä 250? !

Tämän kyydin aikana ehti villasukankin neuloa.

Pääsimme perille vihdoin, kun kello oli jo kuusi illalla. Ajattelimme, että säästämme rahaa ja yövymme kaupungin guest housessa rannan hienojen hotellien sijaan. (Olemmehan kuitenkin säästelleet ja kitsastelleet koko matkan! Säästeliääksi kun tulee niin sellaisena pysyy, näköjään!)Niinpä lampsimme Mtwara perheen isämme suosittelemaan paikkaan. Huone oli murju, mitä muuta tosin odottaakaan. Oli se tosin parempi kuin meidän lato. Home haisi, hyttysverkot ikkunoissa riekaleiset. Oli sentään vessanpönttö, mutta se oli lastenmallia, eikä se vetänyt. Suihku oli keskellä vessaa, mutta lattiakaivoa ei ollut? Tämä riitti meille. Olemme lomalla. Aiomme edes kerran tämän reissun aikana asua hyvin, joten soitimme saman tien yhteen rannan hotelleista ja buukkasimme kaksi seuraavaa yötä sellaisesta!! J

Keskiviikkona saavuimme meille luksushotelliin. Emme ole nähneet näin hienoa hotellihuonetta koko Tansaniassa! Sänky on pehmeä eikä kuoppainen, tyyny on taivaallinen, ikkunat ovat kunnolliset, ilmastointi löytyy ja huone on niin siisti, että lattioita voisi melkein nuolla! Ah!

Ainoa negatiivinen asia on, että meidän tuurilla niin, tietenkin myrskyä on luvassa! Tuulee hurjasti ja vettä sataa! Mikä tässä oikein on? Noh, nyt on tosin sadekausi alkamassa. Sääolosuhteille kun ei voi mitään niin tyydyttävä on. J

Hetken nautinto. Pari sekuntia se aurinko ehtikin paistaa!

Kilwassa aika meni kirjaa lukien ja torkkuen. Torstaina tapahtui se suuri ja pelottava asia!! Janitalla todettiin malaria. Vatsavaivat, päänsärky ja pieni lämpö jatkuivat, joten tytöt lähtivät hotellin takana sijaitsevaan paikalliseen sairaalaan huutelemaan apua ja palvelua. Sieltä tyhjiltä käytäviltä löytyi paidaton lääkäri, joka puki nopeasti päälleen ja tuli käsi ojossa tervehtimään. Kerroimme asiamme ja sen jälkeen alkoi kaupunkiin tallustaminen, koska terveyskeskus ei ollut enää ilta-aikaan (huom. klo. viisi päivällä!) toiminnassa.

Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen löytyi pieni ”laboratorio” jonne Jansku istahti. Pieni näyte sormenpäästä tutkimuslasille ja muutaman kymmenen minuutin odotus. Tulos oli Malaria! Kuusi parasiittia ja lääkityksen tarve.

Lääkäri kysyi minkä lääkityksen haluat?? Anteeks mitä? Mistäs minä voisin tietää?!

Noh sairaalasta saatiin lääkkeet ja itkukurkussa annettiin jopa pientä tippiä lääkärin ystävällisyydestä ja avusta. Suomessa tauti kuulostaa kammottavalta ja tappavalta. Täällä jokaisella paikallisella on ollut se ainakin kymmenen kertaa elämänsä aikana. Tällä hetkellä Janita voi ihan hyvin pientä väsymystä lukuun ottamatta, mutta kun tulos tuli alkoi puntit vähän tutista ja sarveiskalvoissa kiiltämään. Valpukin miettii testiin menoa, vaikka niska voi paremmin kuin Suomessa ikinä, ei päänsärkyä ja vasta toimii hidastettua filmiäkin hitaammin, ”food babya” odotellessa J  Janitasta pidetään kuitenkin nyt huolta ja vahditaan tiukassa otteessa koko ajan, siihen koto-Suomessa perhe voi luottaa. T. Valpu

Onneks ei tarvinu sairaalaan jäädä! :D

Ajatuksena oli matkustaa pois Kilwasta Dareihin perjantai aamuna aikaisin bussilla. Tapasimme kuitenkin edellisenä iltana hotellilla brittejä, jotka tarjoutuivat antamaan kyydin Dareihin, koska olivat itsekin sinne aamulla lähdössä. Janitan ja tien kunto (sateista johtuen tie menee mössöksi ja autot juuttuvat mutaan vähän väliä) huomioiden ajattelimme pääsevämme helpommalla matkustamalla yhdessä nelivetoisessa henkilöautossa ilmastoinnin kera. MITÄ VIELÄ?? Miksi sitä ei opi? Pitää vain pysyä kiinni omassa suunnitelmassa, eikä luottaa keneenkään. Tälläkin hetkellä odotamme, että autoa korjataan matkaa varten. Voitteko uskoa, että jokainen auto johon hyppäämme on jollain tavalla rikki? Itkeä vai nauraa? Hakuna matata rafiki!!

Kello 21.45 olimme vihdoin Dareissa perillä. Harmitus ja ketutus suuri. Tie oli oikeasti ihan hirveä. Mutamössöä osa matkasta. Nähtiin useita kaatuneita ja jumiinjääneitä rekkoja matkan varrella. Pimeä tuli myös tasan kello 19.00, joten sen jälkeen matkustaminen on hieman haastavaa ja jännittävää ku on aivan pilkko pimeää. Matka sujui rennommin kuin tuijotti omassa sylissä olevaa kännykkää kuin pilkkopimeää tietä. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan - ihminen, vuohi, polkupyöräilijä tai moottoripyöräiliä tai ehkä vastakkaisesta suunnasta tuleva ohittava auto?


Valpu ja autossa käytyä keskustelua:

 -Baba, do you believe in Good?
 -Yes, I do.
 -I guess this is the moment you should pray.

Kahden tunnin kuluttua tästä:

-Baba, are you good at waiting?
-What do you mean? I don't understand your question.
-I hate waiting. I'm not good at it. In my country thing happen like this (sormien näpsäytys)
-Baban hyväntuulista naurua…


Onneksi pääsimme turavallisesti perille.
Yöunet edessä ja huomenna matka jatkuu BUSSILLA kohti Tangaa. Edessä viisi tuntia ajoa.
Jos yhtään aikataulussa pysymistä.

Matkasuunnitelmamme on kuitenkin seuraava:

(HUOM! Jos kaikki menee niin kuin ajattelemme ja varmaahan on että niin ei tule tapahtumaan). Matkustaa bussilla Dareista rannikkokaupunkiin Tangaan. Sieltä pohjoiseen Moshiin ja Arushaan. Meillä on noin kaksi viikkoa aikaa ja mieli avoinna. Saa nähdä, mitä Tansania meille vielä tarjoaa! J

J+V

Tanzania vko 7

JAMBO!

Viikko vierähti sairaalassa touhutessa. Aamuisin olimme RCHC-klinikalla (Reproductive Child Health Clinicilla). Jumppasimme raskaana olevien mamojen kanssa ja annoimme heille ”terveyskasvatusta”. Kerroimme synnytyksen kulusta, naisen lantion anatomiasta sekä vauvan asennosta ja laskeutumisesta synnytyskanavassa. Keskustelimme lantionpohjan lihaksista ja ohjasimme niiden treenaamisessa. Naisilla täällä on hyvin vähän tietoa omasta kehostaan tai esimerkiksi raskaudesta ja synnytyksestä. He eivät olleet ikinä kuulleet lantionpohjanlihaksista tai harjoittaneet niitä, ainakaan tiedostaen. J Synnytyksestä he eivät tiedä juuri mitään, eikä kiinnostuskaan ole kovin suurta – samalla tavalla kuin länsimaissa. He vain tulevat synnyttämään ja tekevät mitä kätilö sanoo eivätkä juurikaan kysele.

Jumppaamisesta ja liikunnasta, jos puhumme niin hitsiläinen. Naiset eivät harrasta liikuntaa lainkaan. Kävely on ainut liikuntamuoto, minkä tietävät. Sekä naiset itse, että paikalliset SDA:n (Sports Development Aid) työntekijät kertoivat, että naiset eivät vain tiedä liikunnan hyödyistä. Ainut paikka, missä he ovat harrastaneet edes jonkunnäköistä liikuntaa on todennäköisesti koulu. Kouluissa harrastetaan jalkapalloa, lentopalloa ja netballia (suomeksi?). Koulun jälkeen liikuntaa ei harrasteta. Miehet pelaavat lentopalloa ja jotkut lenkkeilevät – harvat sellaiset.

Vedimme naisille kevyttä perusliikuntaa - kiitos Satu sinun ohjeidesi mukaan! Naisilla on uskomattoman huono vartalonhallinta. Tasapaino on huono, vartalon kontrollointi heikkoa. Mutta ihanaa, että he yrittivät. Se oli pääasia!! J Satu, sulla olisi ollut tosi paljon hommaa näiden mamojen ohjaamisessa ja olisit pitänyt siitä!! Maanantaina saimme jopa kymmenen raskaana olevaa ”asiakkaiksemme”. Tiistaina naisia oli kolme. Keskiviikkona piti tulla kaikki, jotka olivat maanantaina. Naisista yksi ilmestyi paikalle. Torstain skippasimme, sillä tiesimme, että päivä olisi hiljainen. Perjantaina oli kaksi mamaa. J Naiset vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta ja innostuneilta projektistamme ja olimmekin erittäin yllättyneitä siitä, että he eivät ilmaantuneet paikalle!! Paikalliset sanoivat, että täällä kulttuuri on sellainen, että raskaana olevien ei täyty juuri tehdä mitään. Raskaana ollessa saa olla laiska, väsynyt, saa syödä ja levätä paljon. Ja kun meillä ei ole muuta kuin tietoa ja jumppaa heille tarjota, eivät ei ole niin kiinnostuneita saapumaan paikalle. Ehkä olisi pitänyt olla jonkunlaisia lahjuksia mukana? J

Iltapäivisin olimme synnytyssalissa apuna. Viikko oli rauhallinen, pole pole meininkiä. Tutustuimme mukaviin opiskelijoihin, joiden kanssa oli mukava vertailla Suomen ja Tansanian sairaalamaailmoja sekä sairaanhoitajaopiskelijoiden elämää ja opiskelua. Synnytyssaliviikon tapahtumat: yleisen palloilun seuraamista – kätilöt eivät jaa asiakkaitaan vaan jokainen hoitaa jokaista (tai ei hoida), hoitokäytäntöjen ihmettelemistä, sektioon meneminen ja seuraaminen – aina varsin mielenkiintoista, synnytyksen hoitaminen ja avustaminen samalla kun viisi opiskelijaa seuraa vierestä eikä yhtäkään kätilöä ole koko osastolla, kun tuli hetki, jolloin paikallista apua ja kokemusta olisi kaivannut. Siihen opiskelija vain tokaisi, että tämä on ihan normaalia, ei tähän kätilöä tarvitse etsiä. Tämä hetki oli sellainen, että ensisynnyttäjän ponnistusvaihe alkamassa ja sydänäänet dopplerilla (ajatelkaa, doppleri käytössä!! J) sellaista 60-70 x min eivätkä tahdo usean minuutin jälkeen korjata. Eikai siinä sitten muuta kuin ponnistuttamaan. J 20 minuutin kuluttua syntyi 7/9/10 apg- pisteinen hyvävointinen vauva ja hoitava kätilö essujen ja systeemien alla aivan hiestä läpimärkä 32 asteen kuumuudessa ja samalla paikalliset pelkäävät, että vastasyntynyt kylmettyy, kun stimuloimme vauvaa sängyn päällä emmekä äidin ihokontaktissa ollessa?!

Meillä oli hyvää keskustelua paikalliset opiskelijoiden kanssa. Kysyimme, mitä näkemästään synnytyksen hoidosta olisivat tehneet toisella tavalla. Yksi isoin keskustelu tuli siitä, että heille opetetaan laittamaan vauva saman tien äidin ihokontaktiin synnyttyään. Saman tien! Oli lapsi sitten hengetön ja veltto tai rääkyvä ja hyvinvoiva. Tämä on käsittämätöntä. He ovat ottaneet skin to skin kontaktin merkityksen nyt aivan liian vakavasti ja kirjaimellisesti. Yritimme selittää heille omaa näkemystämme, siitä, että lasta on hyvin vaikea hoitaa ja stimuloida saati elvyttää, jos vauva on äidin vatsan päällä huonossa asennossa. Tähän saimme vastalauseeksi sen, että jos vauva ei ole äidin ihokontaktissa vaan sängyllä niin vauva kylmettyy ?! Hmm. Siinä sitten keskustelimme tovin ja päädyimme yhteisymmärrykseen asiasta. J Mutta ei se mitään hyödyttänyt. Samalla tavalla he jatkavat J

Tarvikepöytä synnytyshuoneessa…?

Muutoin synnytyksen hoidossa käytännöt ovat hyvin samanlaiset. Synnytykset käynnistetään samoin menetelmin kuin Suomessa (ei tosin ”upealla” ballongi-systeemillä), oksitosiini on käytössä synnytystä käynnistämään ja edistämään (tosin tätä emme kertaakaan nähneet käytönnössä!!), pre-eklamptikoita hoidetaan samoin käytännöin. Kätilöillä on paljon tietoa, mutta käytännössä he eivät kyllä pääse toteuttamaan niitä, suurimmaksi osaksi kiireen ja henkilökuntavajeen vuoksi. Kätilöt ovat väsyneitä ja työhön liiankin rutinoituneita. Tekevät sen, minkä jaksavat ja haluavat? Meille he olivat erittäin mukavia ja olivat innoissaan, kun olimme apukäsinä sen, minkä pysytimme!

Asiasta toiseen…

Saimme tietenkin nauttia koko viikon kestävästä auringonpaisteesta. Mtwara halusi selvästi tarjota meille parastaan ennen lähtöämme. Muutamana iltapäivänä menimme rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Aurinko tuntui ihanalta muutaman viikon pilvisen sään jälkeen. Kuuma aurinko, vielä kuumempi merivesi ja ihana valkoinen hiekkaranta. Tätä olimme kaivanneet. Merivesi oli uskomattoman lämmintä. Selvästi yli 30 asteista. Ei voi sanoa, että vesi olisi virkistänyt paahtavan auringon alla! Ei totisesti!

Katukuvaa Mtwarasta

Äiti! Tässä on tämä kaupunki. T. Valpu

Tässä on Stokkan kello!

Vietimme aikaa myös Liike Ry:n ihanan Turre-herran seurassa. Mies on vanha Afrikan mantereen koluaja. Tietää ja tuntee kaikki ihmiset ja paikat. Hän vei meidät illalliselle läheiseen Mikindanin kaupunkiin ja esitteli meidät vanhalle paikalliselle babulle. Nautimme hyvästä seurasta ja hyvästä viinistä ja ruoasta. Meillä oli oikein mukavaa.

Lauantaina lähdimme taas Msimbatin luonnonsuojelualueelle toisen Laajasalon opiskelijaryhmän kanssa. Mukana oli myös meidän uusi tuttavuus Niklas Ruotsista. Tapasimme Nilkasin Makonde beachilla eräs iltapäivä käyskentelemässä yksinäisenä. Hän oli saapunut Mtwaraan viikko sitten eikä tuntenut vielä ketään tai tiennyt kaupungista mitään. Täällä kaukana kotoa on aina mukava tavata rajanaapureita ja tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta Skandinaaveja kohtaan. Täällä suomi-ruotsi vihaa ei tunneta J Vietimmekin loppuviikon Niklasin seurassa. Hän kuskasi meitä autolla sinne ja tänne, silloin kun paikallinen tuk tuk- kusi ei ilmestynyt paikalle ja hän nautti herrasmiehenä meidän suomalaistyttöjen seurasta! J

Omistettu Murulle! <3

Sunnuntai-illan vietimme naapuriperheen Brunon luona syöden hyvää ruokaa ja nauttien mukavasta seurasta. Mama Marylle tulee meitä niin ikävä. Saimme molemmat uudet kangat päällemme läksiäislahjaksi, jes! Ystävämme Cuthbert tulee niin ikävöimään meitä. Hän on koko viikon ollut niin surullinen tulevasta lähdöstämme. On uskomatonta, miten ilmeistä ja eleistä voi nähdä todellista tunnetta. Tämän pojan silmät kertovat kaiken. Silmissä on näkynyt iloa, surua, ikävää ja kaipuuta. Annoimme hänelle pienen rahalahjan, joka on meille mitätön summa, mutta täällä pienelle pojalle suuri raha. Kiitokseksi saimme kirjeen ja värikkäitä  ponnareita heidän kaupastaan. Lisäksi Mama Mary lähetti meille matkaevääksi vielä myöhään illalla Cuthbertin tuomana cashewpähkinöitä. Brunon perhe on niin lämmin ja mukava. Olemme heihin varmasti yhteydessä tulevaisuudessa ja tiedä, jos vaikka joskus vielä näkisimmekin uudestaan.

Meidänkin perhe oli kerrankin paikalla samaan aikaan meidän kanssamme viikonloppuna ja pääsimme hyvästelemään heidät. Kerroimme sunnuntaina heille, että tiistaina lähdemme pois for good (aikaisempaa hetkeä ei tullut, sillä perheen vanhemmat ovat paljon menossa ja tekemässä asioita). Mama pahoitteli, kun meillä ei ole ollut enempää aikaa tutustua ja viettää aikaa yhdessä. Hän kun työskentelee viikot toisessa kaupungissa ja viikonloppuisin juoksee kirkonmenoissa. Meillä tulee kuitenkin olemaan Tansaniassa aina koti ja paikka jonne palata, jos siltä tuntuu.

Tämä tipu ei millään meninannut lähteä ladosta ulos. Sitten J otti kiinni ja tässä se on! Se oli söpö ja pehmeä!

Viimeinen viikonloppu Matovaarassa. Dance baby dance.

Terkuin Vape ja Jansku