Tanzania vko 7

JAMBO!

Viikko vierähti sairaalassa touhutessa. Aamuisin olimme RCHC-klinikalla (Reproductive Child Health Clinicilla). Jumppasimme raskaana olevien mamojen kanssa ja annoimme heille ”terveyskasvatusta”. Kerroimme synnytyksen kulusta, naisen lantion anatomiasta sekä vauvan asennosta ja laskeutumisesta synnytyskanavassa. Keskustelimme lantionpohjan lihaksista ja ohjasimme niiden treenaamisessa. Naisilla täällä on hyvin vähän tietoa omasta kehostaan tai esimerkiksi raskaudesta ja synnytyksestä. He eivät olleet ikinä kuulleet lantionpohjanlihaksista tai harjoittaneet niitä, ainakaan tiedostaen. J Synnytyksestä he eivät tiedä juuri mitään, eikä kiinnostuskaan ole kovin suurta – samalla tavalla kuin länsimaissa. He vain tulevat synnyttämään ja tekevät mitä kätilö sanoo eivätkä juurikaan kysele.

Jumppaamisesta ja liikunnasta, jos puhumme niin hitsiläinen. Naiset eivät harrasta liikuntaa lainkaan. Kävely on ainut liikuntamuoto, minkä tietävät. Sekä naiset itse, että paikalliset SDA:n (Sports Development Aid) työntekijät kertoivat, että naiset eivät vain tiedä liikunnan hyödyistä. Ainut paikka, missä he ovat harrastaneet edes jonkunnäköistä liikuntaa on todennäköisesti koulu. Kouluissa harrastetaan jalkapalloa, lentopalloa ja netballia (suomeksi?). Koulun jälkeen liikuntaa ei harrasteta. Miehet pelaavat lentopalloa ja jotkut lenkkeilevät – harvat sellaiset.

Vedimme naisille kevyttä perusliikuntaa - kiitos Satu sinun ohjeidesi mukaan! Naisilla on uskomattoman huono vartalonhallinta. Tasapaino on huono, vartalon kontrollointi heikkoa. Mutta ihanaa, että he yrittivät. Se oli pääasia!! J Satu, sulla olisi ollut tosi paljon hommaa näiden mamojen ohjaamisessa ja olisit pitänyt siitä!! Maanantaina saimme jopa kymmenen raskaana olevaa ”asiakkaiksemme”. Tiistaina naisia oli kolme. Keskiviikkona piti tulla kaikki, jotka olivat maanantaina. Naisista yksi ilmestyi paikalle. Torstain skippasimme, sillä tiesimme, että päivä olisi hiljainen. Perjantaina oli kaksi mamaa. J Naiset vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta ja innostuneilta projektistamme ja olimmekin erittäin yllättyneitä siitä, että he eivät ilmaantuneet paikalle!! Paikalliset sanoivat, että täällä kulttuuri on sellainen, että raskaana olevien ei täyty juuri tehdä mitään. Raskaana ollessa saa olla laiska, väsynyt, saa syödä ja levätä paljon. Ja kun meillä ei ole muuta kuin tietoa ja jumppaa heille tarjota, eivät ei ole niin kiinnostuneita saapumaan paikalle. Ehkä olisi pitänyt olla jonkunlaisia lahjuksia mukana? J

Iltapäivisin olimme synnytyssalissa apuna. Viikko oli rauhallinen, pole pole meininkiä. Tutustuimme mukaviin opiskelijoihin, joiden kanssa oli mukava vertailla Suomen ja Tansanian sairaalamaailmoja sekä sairaanhoitajaopiskelijoiden elämää ja opiskelua. Synnytyssaliviikon tapahtumat: yleisen palloilun seuraamista – kätilöt eivät jaa asiakkaitaan vaan jokainen hoitaa jokaista (tai ei hoida), hoitokäytäntöjen ihmettelemistä, sektioon meneminen ja seuraaminen – aina varsin mielenkiintoista, synnytyksen hoitaminen ja avustaminen samalla kun viisi opiskelijaa seuraa vierestä eikä yhtäkään kätilöä ole koko osastolla, kun tuli hetki, jolloin paikallista apua ja kokemusta olisi kaivannut. Siihen opiskelija vain tokaisi, että tämä on ihan normaalia, ei tähän kätilöä tarvitse etsiä. Tämä hetki oli sellainen, että ensisynnyttäjän ponnistusvaihe alkamassa ja sydänäänet dopplerilla (ajatelkaa, doppleri käytössä!! J) sellaista 60-70 x min eivätkä tahdo usean minuutin jälkeen korjata. Eikai siinä sitten muuta kuin ponnistuttamaan. J 20 minuutin kuluttua syntyi 7/9/10 apg- pisteinen hyvävointinen vauva ja hoitava kätilö essujen ja systeemien alla aivan hiestä läpimärkä 32 asteen kuumuudessa ja samalla paikalliset pelkäävät, että vastasyntynyt kylmettyy, kun stimuloimme vauvaa sängyn päällä emmekä äidin ihokontaktissa ollessa?!

Meillä oli hyvää keskustelua paikalliset opiskelijoiden kanssa. Kysyimme, mitä näkemästään synnytyksen hoidosta olisivat tehneet toisella tavalla. Yksi isoin keskustelu tuli siitä, että heille opetetaan laittamaan vauva saman tien äidin ihokontaktiin synnyttyään. Saman tien! Oli lapsi sitten hengetön ja veltto tai rääkyvä ja hyvinvoiva. Tämä on käsittämätöntä. He ovat ottaneet skin to skin kontaktin merkityksen nyt aivan liian vakavasti ja kirjaimellisesti. Yritimme selittää heille omaa näkemystämme, siitä, että lasta on hyvin vaikea hoitaa ja stimuloida saati elvyttää, jos vauva on äidin vatsan päällä huonossa asennossa. Tähän saimme vastalauseeksi sen, että jos vauva ei ole äidin ihokontaktissa vaan sängyllä niin vauva kylmettyy ?! Hmm. Siinä sitten keskustelimme tovin ja päädyimme yhteisymmärrykseen asiasta. J Mutta ei se mitään hyödyttänyt. Samalla tavalla he jatkavat J

Tarvikepöytä synnytyshuoneessa…?

Muutoin synnytyksen hoidossa käytännöt ovat hyvin samanlaiset. Synnytykset käynnistetään samoin menetelmin kuin Suomessa (ei tosin ”upealla” ballongi-systeemillä), oksitosiini on käytössä synnytystä käynnistämään ja edistämään (tosin tätä emme kertaakaan nähneet käytönnössä!!), pre-eklamptikoita hoidetaan samoin käytännöin. Kätilöillä on paljon tietoa, mutta käytännössä he eivät kyllä pääse toteuttamaan niitä, suurimmaksi osaksi kiireen ja henkilökuntavajeen vuoksi. Kätilöt ovat väsyneitä ja työhön liiankin rutinoituneita. Tekevät sen, minkä jaksavat ja haluavat? Meille he olivat erittäin mukavia ja olivat innoissaan, kun olimme apukäsinä sen, minkä pysytimme!

Asiasta toiseen…

Saimme tietenkin nauttia koko viikon kestävästä auringonpaisteesta. Mtwara halusi selvästi tarjota meille parastaan ennen lähtöämme. Muutamana iltapäivänä menimme rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Aurinko tuntui ihanalta muutaman viikon pilvisen sään jälkeen. Kuuma aurinko, vielä kuumempi merivesi ja ihana valkoinen hiekkaranta. Tätä olimme kaivanneet. Merivesi oli uskomattoman lämmintä. Selvästi yli 30 asteista. Ei voi sanoa, että vesi olisi virkistänyt paahtavan auringon alla! Ei totisesti!

Katukuvaa Mtwarasta

Äiti! Tässä on tämä kaupunki. T. Valpu

Tässä on Stokkan kello!

Vietimme aikaa myös Liike Ry:n ihanan Turre-herran seurassa. Mies on vanha Afrikan mantereen koluaja. Tietää ja tuntee kaikki ihmiset ja paikat. Hän vei meidät illalliselle läheiseen Mikindanin kaupunkiin ja esitteli meidät vanhalle paikalliselle babulle. Nautimme hyvästä seurasta ja hyvästä viinistä ja ruoasta. Meillä oli oikein mukavaa.

Lauantaina lähdimme taas Msimbatin luonnonsuojelualueelle toisen Laajasalon opiskelijaryhmän kanssa. Mukana oli myös meidän uusi tuttavuus Niklas Ruotsista. Tapasimme Nilkasin Makonde beachilla eräs iltapäivä käyskentelemässä yksinäisenä. Hän oli saapunut Mtwaraan viikko sitten eikä tuntenut vielä ketään tai tiennyt kaupungista mitään. Täällä kaukana kotoa on aina mukava tavata rajanaapureita ja tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta Skandinaaveja kohtaan. Täällä suomi-ruotsi vihaa ei tunneta J Vietimmekin loppuviikon Niklasin seurassa. Hän kuskasi meitä autolla sinne ja tänne, silloin kun paikallinen tuk tuk- kusi ei ilmestynyt paikalle ja hän nautti herrasmiehenä meidän suomalaistyttöjen seurasta! J

Omistettu Murulle! <3

Sunnuntai-illan vietimme naapuriperheen Brunon luona syöden hyvää ruokaa ja nauttien mukavasta seurasta. Mama Marylle tulee meitä niin ikävä. Saimme molemmat uudet kangat päällemme läksiäislahjaksi, jes! Ystävämme Cuthbert tulee niin ikävöimään meitä. Hän on koko viikon ollut niin surullinen tulevasta lähdöstämme. On uskomatonta, miten ilmeistä ja eleistä voi nähdä todellista tunnetta. Tämän pojan silmät kertovat kaiken. Silmissä on näkynyt iloa, surua, ikävää ja kaipuuta. Annoimme hänelle pienen rahalahjan, joka on meille mitätön summa, mutta täällä pienelle pojalle suuri raha. Kiitokseksi saimme kirjeen ja värikkäitä  ponnareita heidän kaupastaan. Lisäksi Mama Mary lähetti meille matkaevääksi vielä myöhään illalla Cuthbertin tuomana cashewpähkinöitä. Brunon perhe on niin lämmin ja mukava. Olemme heihin varmasti yhteydessä tulevaisuudessa ja tiedä, jos vaikka joskus vielä näkisimmekin uudestaan.

Meidänkin perhe oli kerrankin paikalla samaan aikaan meidän kanssamme viikonloppuna ja pääsimme hyvästelemään heidät. Kerroimme sunnuntaina heille, että tiistaina lähdemme pois for good (aikaisempaa hetkeä ei tullut, sillä perheen vanhemmat ovat paljon menossa ja tekemässä asioita). Mama pahoitteli, kun meillä ei ole ollut enempää aikaa tutustua ja viettää aikaa yhdessä. Hän kun työskentelee viikot toisessa kaupungissa ja viikonloppuisin juoksee kirkonmenoissa. Meillä tulee kuitenkin olemaan Tansaniassa aina koti ja paikka jonne palata, jos siltä tuntuu.

Tämä tipu ei millään meninannut lähteä ladosta ulos. Sitten J otti kiinni ja tässä se on! Se oli söpö ja pehmeä!

Viimeinen viikonloppu Matovaarassa. Dance baby dance.

Terkuin Vape ja Jansku